Tekstit

HÄMEENLINNAN LYSEON YLIOPPILAAT 1965 JA 1966 TAPAAMINEN 28.05.2025

Kuva
  Tapaaminen järjestettiin Hotelli Aulangon tiloissa, koska alkuperäinen tapaamispaikka, Piparkakkutalo, oli hieman ennen tapaamistamistamme kärsinyt palovaurioita.    Vanha Lyseo on ollut suljettuna jo usean vuoden ajan ja opetus toimii väistötiloissa Lyseo saatanee koulukäyttöön ehkä 2030 mennessä. Pertti Torstila muisteli vanhoja opettajiamme ja heidän omintakeisia erityispiirteitään. Yhteensä meitä oli paikalla 30 henkeä, joista oli vuoden 1966 ylioppilaita.  Lyseon rehtori Pieta Tukkimäki-Hilden kertoi lukion nykyjärjestelyistä ja lukio-opinoista, joissa ei enää voi edes jäädä luokalle. Kurssikohtaisesti sitten lopulta kirjoitetaan  valituista aineista ylioppilastutkinto. Vuoden 1965 ylioppilaita ryhmäkuvassa   Vuoden 1966 oppilaita ryhmäkuvassa  

Ruoveden 1962 ylioppilaiden tapaaminen 7.8.2024

Kuva
Tänä kesänä kokoonnyimme muistelemaan menneitä ja muistamaan myös muutamaa jo edesmennyttä ystäväämme. Kokoonnuimme uuden syntymän saaneessa Vinhan kirjakaupassa ja lounaalle Vinsan Villaan Ruovedellä. Ohessa joitakin kuvia tapahtumastamme, jotka olen jakanut vapaasti kaikien käyttöön. Terveisin Jorma Havia. Kokoontuminenen Ruoveden hautausmaalla :   Lopuksi kokoonnuimme paikalliseen Vinsan Villaan yhteiselle lounaalle: